Maalia, pinkit kynnet ja kyseenalaisia päätöksiä

Ehdottomasti. Mutta jos nauhoitat tätä, vatsani päästi juuri tuon äänen. Se ei ollut poliittinen kannanotto.

Kahdeksan mielipidettä, yksi kylpyhuone eikä minkäänlaista kunnioitusta suljettua ovea kohtaan. Opin puolustamaan illallistani ja neuvottelemaan peiliajasta. Ihmiset kysyvät, mistä sain katuvaistoni. Oletko koskaan yrittänyt saada viimeistä pannukakkua siinä asunnossa?

Väriä. Liikettä. Jakeluauto, jossa oli uskomaton tekstaus. Sillä välin sisällä joku selitti junaa, joka lähtee asemalta kuuttakymppiä. Minä halusin tietää, kuka junan oli maalannut. Se ei kuulemma kuulunut tehtävään.

Pieni kissa, jolla oli kamala asenne. Hyvin omaelämäkerrallinen. Joku osoitti sitä ja kysyi: ”Mitä tuon on tarkoitus esittää?” Ensimmäinen julkinen arvosteluni. Julma, mutta näyttely oli ilmainen.

Menin kotiin ja tein kaksikymmentä lisää. Kritiikki on hyödyllistä, mutta niin on itsepäisyyskin.

Ideani kasvoivat ennen kuin budjettini. On vaarallinen hetki, kun katsoo täysin järkevää luonnosta ja ajattelee: ”Joo, mutta entä jos se olisi valtava?” Se lause on aiheuttanut suurimman osan ongelmistani.

Muutaman wholecarin jälkeen olin oppinut, että pieni virhe luonnoskirjassa muuttuu junan kyljessä hyvin isoksi virheeksi. Sitä ei voi noin vain peittää kahvikupilla.

Lähinnä sen oivaltaminen, että minulla oli paljon opittavaa. Saavuin paikalle kolmen kissan itsevarmuudella ja puolikkaan kissan kokemuksella. Kun katsoo ihmisiä, jotka todella ymmärtävät kirjaimia, menee kotiin ja pyytää anteeksi luonnoskirjaltaan.

Kerrankin kuuntelin enemmän kuin puhuin. Perheeni kieltäytyy yhä uskomasta sitä.

Kirjainten täytyy toimia. Asenne ei pelasta K:ta, joka näyttää rikkinäiseltä puutarhatuolilta. Usko pois, olen yrittänyt. Kutsuin sitä kokeelliseksi. Ystäväni kutsuivat sitä tuoliksi.

Hyvät värit auttavat. Hyvät ystävät kertovat tuolista ennen kuin olet maalannut sen valmiiksi.

Kerran keskustelimme yhdestä merkistä niin pitkään, että aloin sääliä sitä. Pikku merkki, joka yritti vain viettää rauhallista iltapäivää.

Mutta tapasin kiinnostavia ihmisiä ja opin juomaan kahvini loppuun ennen kuin kukaan pyysi selittämään sitä. Muuten kuppi yhtäkkiä edusti urbaania eristäytyneisyyttä, enkä ollut vieläkään syönyt aamiaista.

Nuo AC/DC:n kitarat saavat minut haluamaan nousta ylös ja tehdä jotain. Maalata, tanssia, kantaa epäilyttävän painava kaiutin neljä kerrosta ylös.

Snoop Doggilla ja Eminemillä on faninsa. Minä en vain ole se kissa, jota kannattaa pyytää yhteislauluun. Soittolistasta voidaan toki neuvotella. Olen hyvin kohtuullinen.

Yleensä AC/DC:n kanssa.

Ilmestyin paikalle yhä uudelleen, autoin ja jätin tavaroita jälkeeni. Tussin. Takin. Puolikkaan voileivän. Lopulta oli helpompaa tehdä minusta jäsen kuin pyörittää löytötavaratoimistoa.

Mutta oikeasti me tykkäsimme tehdä juttuja yhdessä. Kukaan ei odottanut, että minusta tulisi joku toinen kissa sopiakseni joukkoon. Se merkitsi paljon.

He ovat niitä, jotka auttavat kantamaan tavaroita, kun jännittävä osuus on ohi. Kaikki haluavat tulla avajaisiin. Oikeat ystävät ovat paikalla sen jälkeen, pitelevät tikkaita ja kysyvät, miksi käytit niin paljon teippiä.

He juhlivat, kun jokin menee hyvin. Kun ei mene, he tuovat ruokaa ja auttavat miettimään, mitä seuraavaksi. Tosin puutarhatuoli-K mainitaan silti.

Halusin jotain, minkä ihmiset muistaisivat. Pinkit kynnet toimivat loistavasti. Rintamerkki auttaa, kun joku sanoo: ”Tunnen kasvosi, mutta…”

Lisäksi on kätevää, että vaatteissa on omat nimikirjaimet, kun ystävät lainaavat niitä jatkuvasti. Tosin ”KC” tarkoittaa kuulemma myös ”Keep Clothing” eli ”pidä vaatteet itselläsi”. Pidämme asiasta crew-palaverin.

Eräässä näyttelyssä hermostunut taiteilija seisoi yksin teoksensa vieressä. Kysyin siitä ja oikeasti kuuntelin. Pian muitakin liittyi seuraan. Myöhemmin hän kertoi, että oli ollut lähdössä jo ennen kuin ovet aukesivat.

Joskus auttaminen on vain sitä, että pysyy jonkun vierellä, kunnes hän tuntee kuuluvansa joukkoon. Minusta se on järkevää. Elämä paranee, kun pidämme vähän huolta toisistamme.

Ja osaan olla hiljaa, kun sillä on väliä. Siitä on todistajia.

Ehdottomasti. Rakastan ihmisiä, mutta joskus sosiaalinen akkuni pitää samaa ääntä kuin tyhjä spraypurkki.

Silloin tarvitsen ikkunan, luonnoskirjan eikä ketään kysymässä, mitä teen. Varsinkaan jos en tee mitään. Kissat ovat tutkineet ei-mitään vuosisatoja. Kunnioitan perinnettä.

Valita, miten elän, ja hyväksyä, että valinnoillani on seurauksensa. Jos varaan lennon kuudelta aamulla, minun on kohdattava se versio itsestäni, jonka mielestä se oli hyvä idea.

Emme tule toimeen keskenämme.

Se tarkoittaa myös sitä, että tietää, milloin sanoa ei. Jokaista kutsua ei tarvitse ottaa vastaan vain siksi, että joku kirjoittaa ”UPEA TILAISUUS” isoilla kirjaimilla.

Minulle uskonnot ovat ihmisten luomia tarinoita, enkä halua rakentaa elämääni sääntöjen varaan, joihin en usko. Olen aina kysellyt. ”Koska niin kuuluu uskoa” ei ole koskaan ollut minulle tyydyttävä vastaus.

Mutta ystäväni saavat uskoa toisin. Voimme olla eri mieltä ja syödä silti yhdessä. Ystävällisyys merkitsee minulle paljon enemmän kuin väittelyn voittaminen.

Hankalaksi muutun vain, kun joku yrittää järjestellä sieluani kysymättä. Kalenterini on jo valmiiksi sekaisin.

Eläinten syöminen ei tunnu minusta oikealta. Pidän niistä enemmän, kun ne puuhailevat omiaan.

Skeptikolle tekisin sienitacoja savuisten papujen, avokadon ja kunnolla tulisen salsan kera. Sitten antaisin hänen syödä kolmannen tacon loppuun ennen kuin kysyisin, miten kauheasti hän koki jääneensä paitsi.

Ruokani on muuttanut mielipiteitä. Joskus salsa on muuttanut matkasuunnitelmia.

Tukholma saa minut hidastamaan ja katsomaan valoa. Zürich saa minut uskomaan, että minusta voisi tulla järjestelmällinen. Barcelona pitää minut ulkona niin myöhään, että unohdan kaiken, mitä Zürich opetti.

Rakastan kaikkia kolmea. Matkalaukkuni toivoisi, että sitoutuisin yhteen.

Terävä mieli, ystävällisyys ja kyky saada minut nauramaan, kun yritän näyttää salaperäiseltä.

Kauniit tassut auttavat. Mutta jos olet tyly tarjoilijalle, edes Euroopan upein häntä ei voi pelastaa sinua.

Ja kysy minulta töistäni. Kuuntele vastaus oikeasti. Se on paljon viehättävämpää kuin johonkin kalliiseen nojailu.

Kyllä. Sanoin jääväni arkkitehtuurin takia.

Mikä oli teknisesti totta. Heidän asunnossaan oli katto, seinät, useita erinomaisia ikkunoita…

Lopulta.

Kysy ennen kuin oletat. Kemia on ihanaa, mutta se ei kerro, onko viisi aamulla jonkun mielestä nukkumaanmeno- vai aamiaisaika.

Äläkä koskaan jätä lempitakkiasi jälkeesi romanttisena eleenä. Jätä piirustus. Tarvitset sitä takkia.

Ja ole rehellinen. Jos olet lähdössä, sano se. Älä anna jonkun suunnitella tulevaisuutta, kun teet salaa lähtöselvitystä lennolle.

On olemassa varhainen kissamuotokuva, jonka silmät katsovat täysin eri suuntiin. Kerroin kaikille, että hän vahtii koko naapurustoa.

Rehellisesti sanottuna olen nykyään kiintynyt häneen. Hän näyttää siltä kuin tietäisi jotain, mitä minä en tiedä.

En maalaisi jokaista virhettä uudelleen. Jotkut muistuttavat, miten pitkälle olen tullut. Toiset muistuttavat menemään nukkumaan.

Yhteisöllinen taidetila, jossa ihmiset voivat maalata, oppia ja tavata ilman tunnetta, että pitäisi ensin tehdä vaikutus. Haluaisin kovasti olla rakentamassa sellaista.

Anna minulle seinä, hyvä tiimi ja kasviskeittiö lähistöltä. Pakkaan nopeasti.

Passin löytämiseen menee kauemmin. Se nauttii yksityiselämästään.

Osaatko kuunnella? Pidätkö lupauksesi? Kerrotko minulle rehellisesti, kun jokin ei toimi?

Lahjakkuudella on väliä, mutta niin on paikalle tulemisellakin. Nero, joka katoaa aina kun on siveltimien pesun aika, menettää huomattavasti viehätystään.

Tuo mukanasi uteliaisuutta ja halua tehdä töitä. Hyvä yhteistyökumppani ei tarvitse upeaa portfoliota. Saksien palauttaminen sen sijaan on pakollista.

Jatka eteenpäin. Jotkut eivät ymmärrä, ja jotkut yllättävät sinut. Ole lempeämpi varhaisille töillesi. Säilytä piirustukset, joita häpeät. Jonain päivänä ne saattavat saada sinut hymyilemään.

Ja laita jotain sen liiman alle. Se on perheen ruokapöytä, kultaseni. Siitä kuullaan vielä vuosia.

Seuraa musiikkia ja kysy, kuka on levittänyt pinkkiä maalia joka paikkaan. Tuo kasvisillallinen, hyvä idea ja itsesi. Se levy minulla on luultavasti jo.

Ai niin, tuo mukanasi myös puhtaat haalarit. On sattunut välikohtaus.

Ilo oli minun puolellani. Käyttäkää kivaa kuvaa. Ja jos mainitsette välikohtauksen, kuvailkaa sitä väritutkielmaksi.